Kalenteri »
Palaute » |
6.3.2009 Tiilikainen:
Vehviläisen esitys tyydyttävä
Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen (kesk.) on tyytyväinen, että liikenne- ja viestintäministeriö etenee omissa alueellistamistavoitteissaan ripeästi ja selvällä aikataululla. Etelä-Karjalalle väyläviraston osittainen sijoittaminen merkitsee parhaimmillaan yli 100 työpaikan siirtoa, sillä nyt asetettavan työryhmän tehtävä on nimenomaan tehdä esitys alueellistettavista tehtävistä Lappeenrantaan ja Rovaniemelle.
- Ministeri Vehviläisen esitys huomioi Lappeenrannan tärkeän aseman kansainvälisen liikenteen solmukohtana ja on hyvä, että joku ministeriö on myös Etelä-Karjalan puolella. Hallituksen aiempi linjaus on luvannut alueellistamispäätöksien kohdentamista myös Itä-Suomeen. Hyvä, että viimeinkin saatiin ensimmäinen merkittävä päätös, sanoo Tiilikainen.
|