Etusivu | Kuka | Ajankohtaista | Eduskuntatyö | Vinttikomero
Kalenteri »

Palaute »

Tiedote 14.7.2007

Tiilikainen: Pikaisia lääkkeitä yritysten sukupolvenvaihdoksiin


SAVITAIPALE. Kansanedustaja Kimmo Tiilikainen (kesk.) puhui lauantaina Savitaipaleen Yrittäjien 30-vuotisjuhlamessuilla ja peräänkuulutti toimenpiteitä, joilla helpotetaan ja nopeutetaan yritysten sukupolvenvaihdoksia.

- Jos yritykselle ei löydy jatkajaa perhepiiristä, on luonteva vaihtoehto jatkajan löytyminen yrityksen työntekijöiden joukosta. Toimenpiteitä yritysten jatkamisen helpottamiseksi onkin etsittävä ja selvitystyö voitaisiin luontevasti käynnistää osana hallituksen työn, yrittämisen ja työelämän politiikkaohjelmaa. Esimerkiksi viime hallituskaudella starttiraha-järjestelmää kehitettiin ja jatkossa tulee starttiraha aina taata täysimääräisenä työntekijälle, joka ryhtyy yrittäjäksi, jatkaakseen nykyisen työnantaja-yrityksensä toimintaa, sanoi Tiilikainen.

Tiilikainen kiirehti myös hallitusohjelmassa sovittuja perintöveroon tehtäviä muutoksia voimaan jo vuoden 2008 alusta.
- Erityisen tarpeellisia ovat uudistukset yritysten sukupolvenvaihdosten verokohteluun, sillä tällä hetkellä sukupolvenvaihdoksissa eletään pysähtyneisyyden aikaa, kun yrittäjät odottavat tulevia uudistuksia, sanoi Tiilikainen.

 
° Ota yhteyttä