Kalenteri »
Palaute » |
Uutisvuoksen alakerta 15.9.2007
Sanoja sanoja sanoja
Luin puolustusministeri Jyri Häkämiehen Yhdysvalloissa pitämän kohua herättäneen puheen.
Puheessaan Häkämies kävi perusteellisesti läpi Suomen puolustuspoliittisen ajattelun samoin kuin monet hänen edeltäjänsä ovat tehneet. Häkämies selitti kuulijoilleen, miksi Suomen puolustus perustuu alueelliseen puolustukseen, yleiseen asevelvollisuuteen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.
Samoin puheessa kerrattiin maamme pitkä historia kansainvälisissä rauhanturvatehtävissä ja korostettiin, että haluamme edelleen olla aktiivinen toimija kansainvälisissä operaatioissa. Maailman vakaus kun luo turvaa myös kotosuomeen.
Tähän saakka puhetta olisi jopa voinut luonnehtia täysin vanhan kertaukseksi.
Mutta sitten tulivat kohtalokkaat rivit, tässä vapaasti kääntäminäni: "Ylipäänsä Suomi on etuoikeutettu, koska sijaitsemme yhdessä maailman turvallisimmista kolkista. Kuitenkin, ottaen huomioon maantieteellisen sijaintimme, kolme tärkeintä turvallisuushaastettamme ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Eikä vain Suomelle, vaan kaikille meille"
Tämä Häkämiehen kenties puheen tehokeinoksi tarkoittama osa saattoi toimia puhetilanteessa ja sopii kylläkin amerikkalaiseen tyyliin, mutta se ei sovi Suomen puolustusministerin viralliseen puheeseen. Siksi asiaan oli aihetta tarttua meillä kotimaassa.
Mutta sitten tuntui että mopo karkasi käsistä myös keskustelijoilta. Turvallisuushaaste muuttui turvallisuusuhaksi. Ja jälleen kerran keskustelua oli se, että niin toimittajat kuin toiset poliitikot kommentoivat toistensa kommentteja.
Hieman edempänä puheessaan Häkämies toteaa:" I think it would be a foolish - and mistaken - conclusion to draw that the new Russia will threaten Finland's security" eli vapaasti käännettynä "Olisi typerää ja virheellistä päätellä, että uusi Venäjä uhkaisi Suomen turvallisuutta."
Silti julkisessa keskustelussa edelleen väitetään Häkämiehen nimenneen Venäjän uhaksi. Toivoisinkin, että kaikki, jotka vastedes aikovat kommentoida puhetta, tutustuisivat siihen kokonaisuutena.
Yksi puhe, olkoonkin vaikka puolustusministerin pitämä, ei muuta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Häkämies on näpäytyksensä sanavalinnoistaan saanut. Pitkään jatkuva virheellisiin tulkintoihin pohjaava keskustelu ei enää palvele ainakaan Suomen etua. Suomen linja määritellään hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelussa. Selonteon valmistelu on käynnistynyt ja se on jatkoa aiemmille laadituille selonteoille. Siihen rakentavia ainespuita antava keskustelu on todella tervetullutta. Nykyisin on yhä enemmän mahdollisuuksia joutua odottamattomiin kriisitilanteisiin. Tyypillisimmät kriisit aiheutuvat voimakkaista säähäiriöistä, luonnonkatastrofeista, kulkutaudeista ja terroriteoista. Yhteiskunta- tai siviiliturvallisuudesta huolehtimisen merkitys onkin kasvanut ja näihin liittyvät uhat ovat nykyään huomattavasti todennäköisempiä kuin sotilaalliseen puolustukseen liittyvät kriisit. Selonteossa onkin syytä korostaa sotilaallisen turvallisuuden ohella aiempaa enemmän laajan turvallisuuden käsitettä.
Kimmo Tiilikainen
|