Kalenteri »
Palaute » |
6.6.2008
Tiilikainen:
"Ensiksi onnittelut Jutta Urpilaiselle, demarien uudelle puheenjohtajalle!
Mutta sitten terveisiä. SDP:n ex-pj Eero Heinäluomalta olisin odottanut eilen yhteiskunnallisia linjauksia. Sen sijaan väistyvä puheenjohtaja käytti kautensa viimeisen puheenvuoron pääministeri Vanhasen ulkomaanmatkojen kritisointiin. Osallistuminen vaalirahoituksen setvimiseen olisi kuulemma tärkeämpää kuin Suomen poliittisten ja taloudellisten suhteiden hoito suurien talouksien, Japanin ja Korean, kanssa. Erikoista puhetta ex-valtionvarainministeriltä.
Ministerikokemuksen pohjalta Heinäluoman pitäisi ymmärtää, kuinka tärkeää valtiollisten suhteiden hoitaminen on. Viennin edistäminen pitää työpaikkoja kotimaassa ja antaa eväitä hyvinvoinnin ylläpitämiseen.
Suomen edun mukaista on, että pääministeri hoitaa tehtäviään suunnitelmien mukaisesti. Matkan peruminen olisi ollut karhunpalvelus kaikille suomalaisille. Jos oppositio haluaa jauhaa vaalirahoitusta, se tehköön välikysymyksen. Silloin voimme keskustella myös opposition vaalirahoituksesta.
Mielenkiinnolla odotan uuden puheenjohtajan linjauksia."
MTV3 Anytime & Nettitv:n Uutiset haastattelu 6.6.2008 katso
********************************** 6.6.2008: Rekkajonot Etelä-Karjalassa - lisäresursseja poliisille
Venäjän tullin päätös ottaa jatkossa autorekkoja rajan yli vain Imatran ja Nuijamaan raja-asemien kautta, on saanut 6-tien liikenteen Imatran ja Lappeenrannan seudulla lopullisesti sekaisin. Meneillään olevat tienrakennustyöt kaupunkien välillä hidastavat merkittävästi liikennettä ja satojen autorekkojen kolonna pahentaa tilannetta entisestään.
Pahin tilanne on Imatran moottoritiellä, josta onkin syntynyt vaaratilanteita aiheuttava rekkaparkki kaikkine sen lieveilmiöineen. Moni kysyykin, onko maakuntaan valmistuva nelikaista pysyvä parkkialue Venäjään matkaavalle rekkaliikenteelle?
Liikenneturvallisuuden ylläpitämiseksi valtion lisäbudjettiin on saatava kohdennettu määräraha poliisin resurssien turvaamiseksi rajaruuhkien valvontaan ja ohjaukseen. Lisäksi on selvitettävä mahdollisuus pysäyttää rekkojen kulku satamissa ruuhkatilanteiden välttämiseksi.
|